sunnuntai 18. elokuuta 2013

Semmoinen viikko

Eli nyt on ensimmäinen koulu viikko takana. Olen taas puolivahingossa ruvennut tutoriksi ja nyt samaan jaksoon on laitettu kemian ja ruotsin kurssit..
Tutoroimaan ajauduin ihan vaan siksi, että wilmaan oli tullut viesti, että ekanapäivänä aloittamaan pääkoululle, että saa katsoa ykkösten perään.. Tämä ohjaaja oli jotenkin pikuisen yllättyneen näköinen kun sitten paikalle ilmaannuin. Ei tullut oltua missään yhteydessä häneen, silloin toppi -jakson aikana, kun aiheesta oli joitain viestejä wilmaan tullut.. Mutta en osannut jättää menenättäkään kun erikseen oli viesti tullut, ja lupasin sitten olla taustatukena aina tarvittaessa. Katoan nimittäin taas loppulukukaudeksi työharjoitteluun ja viimeinen puolivuotta meneekin sitten lopputyön kanssa...

No muuta jännää viikon varrelta?
Maanantain ja tiistain välisenä yönähän piti käydä bongailemassa meteorisadetta Kaisan kanssa. Oli niin valoisaa, ettei näkynyt yhtään, mutta oli se mukava ilta/yö silti. Kun ei kokonaiseen kuukauteen oltu nähty, niin juteltavaa riitti ja mikäs sitä raittiissa yöilmassa kävellessä.

Sellaisenkin tavallisuudesta poikkeavan hetken koin, että Raahen keskustassa oli ihan oikea kerjäläinen. Ei mikään masentavan näköinen mummo surkean näköisenä muki edessänsä, vaan pikku poika, jonka kanssa kohtaaminen alkoi halaamisella.. Sen jälkeen sain kohtuullisen kärsineen näköisen ruusun käteeni ja lapun, jossa luki jotenkn näin: "Veljeni on joutunut onnettomuuteen ja tarvitsen rahaa ruokaan ja lääkkeisiin." En minä sille rahaa antanut, mutta oli se jotenkn riipaiseva ilmestys. Jokin pienissä lapsissa aina herättää empatiani ja minulle tuli oikesti pahamieli jälkeen päin.. Mistä lie johtui..

Perjantaina olin sitten Mikon luona pienet bileet, ja siellä tuli nähtyä pari elokuvaa, joista ensimmäisenä nähty meni heti ensi sekunttien perusteella kategorioihin "ei selvinpän" ja "kulttipaska".ja tässäpä pikku näyte:
En löytänyt suomenkielistä versiota, mutta eiköhän tuosta jonkin näköisen käsityksen saa..
Toinen leffa oli :
Ja no.. Olisihan tuota selvinnyt ilman tätäkin. Mutta olise hauska ilta :)

Ensi viikon perjantaina olisikin taiteiden yö. Saa nähdä mitä sitä silloin keksii.
Näihin kuvii nnäihin tunnelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti