torstai 15. joulukuuta 2011

Vähän vaille joulu

Edelliseen blogiin liittyen pari kuvaa:


Se piparkakkutalo, jonka kyhäsimme avointen ovien päivänä. Tässä vielä onnellisen koskemattomana.


 Maata Näkyvissä -festareiden epäselvä, vaaleanpunainen hallu yleisö.

Ja oli mulla lyhyesti tekstiäkin tarjota.

Joulupukki on ikuisuusaiheita ja on ihan perinteistä, että nostan aiheesta kitinän aina näin joulun alla. Ja mikä siinä vanhassa kiltissä ukossa on vikana? No minäpä kerron se teille:
Tämä nykyinen punavalkoinen Joulupukki on coca-colan keksintö!
 Nyt kun asiaa ajattelet, niin eikö se ole aika selvää? Vai onko ukolla vain sattumalta vaatteiden pääasiallisena värinä punainen, valkoisella höystettynä, juuri niin kuin colalla.
Alunperin Joulupukki oli oikeasti pukki, sanan varsinaisessa merkityksessä. Pukki oli synkeä ja lapset pelkäsivät sitä. Pukki oli yksi kylänmies, pukkinaamari päässään. Pukki ei tuonut lahjoja, vaan hänelle annettiin lahjoja, käsittääkseni yleensä viinaksia. Yrittihän kirkko kitkeä moisen pakanallisen tavan, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Plus, mä tahdon kissan. Ei sillä, että olisin sen toisellapuolella Suomea asuvan kissani unohtanut, mutta kun se nimenomaan on toisella puolella Suomea. Tahdon kisulin tänne Raaheenkin.
Vaan eihän tähän asuntoon saa ottaa lemmikkejä :(
Loppuun laadukasta joulu musiikkia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti