keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ei niin mitään ja kuitenkin vähän jotain

Miten tuosta edellisestä merkinnästä voi muka jo kuukausi olla? Ei nimittäin tunnu yhtään siltä.
Vaikka eipä näiden välissä ole mitään mainitsemisen arvoista tainnut tapahtuakkaan. Koska Raahessa ei tapahdu, tai vaikka tapahtuisikin, niin minä pysyisin siitä ehdottoman epätietoisena.

Aloitetaan vaikka tupareistani.
Kyseiset pikkupikku bileitä juhlittiin 19. perjantaina viime kuun puolella. Juuri ennen syysloman alkua siis ja halloweenia käytin teemana. Yhden kuvan muistin ottaa todisteeksi..
Kana ja Marsu ennen bileitä
 Sitten oli varsin tapahtuma köyhä loma. Jännin hetki taisi olla parturi käynti...

No loman jälkeen (30.10.) käytiin koulun kanssa Oulussa, katsomassa lumipalloefektiä, minkä tarkoituksena on siis käsittääkseni kerätä kasaan Pohjois-Suomalaisten taiteilijoiden töitä. Oli todella monipuolinen näyttely, jota voin ihan lämpimästi suositella kaikille Oulussa liikkuville. Sieltä otetut kuvat ovat puhelimessani (unohdin kameran), joten niitä ei nyt ainakaan tähän merkintään saa.

Sitten olen myös löytänyt uuden fanituksen kohteen. En muista tarkalleen missä välissä kilahdin, mutta kaikki alkoi kun löysin tämän kirjasarjan ensimmäisen osan kirpparilta huimaan kahden euron hintaan. Kyseessä on tietenkin luurankoetsivä Keplo Leutokalma. 
Voisin tietenkin kirjottaa kilometrin siitä, kuinka ihana Keplo - jollain kieroutuneella tavalla - on, mutta koska uskon, ettei kukaan halua/jaksa kuunnella imelää lässyttämistäni, niin jätän väliin.
 Linkitän kuitenkin  pari videota joihin voisin päättää tämän kertasen merkintäni
Keplon englannin kielinen haastattelu:


Ja yksi kuvilla täyttetty video.

 
"You save my life. I save yours. That's how we work."
"Until the end."
-(Valkyrie and Skulduggery in "Dark Days")

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti