sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

2. Viikko

Tulihan se ohjaajakin nyt maanantaina. Sai nyt kunnolla aloitettua hommia, eikä tarvitse vaan nyhjätä siellä kuviksen peränurkassa.
Elikkäs, on tullut viikon mittaa pyörittyä yläkoululaisten ja lukiolaisten tunneilla mukana.
Olen tässä viikon mittaa päässyt perehtymään erilalisiin tilateoksiin joita ysien ja lukiolaisten on tarkoitus toteuttaa tässä kevään aikana. Yseillä on yhdellä porukalla eräänlainen mobile tulossa toisilla on tarkoitus maalata nuorisotilojen seinään yksi kuva, mutta kummankin kanssa on pikkuisen kiire, koska molemmilla porukoilla on lopputyöt kesken. Lukiolaisilla taas taitaa olla vielä vähän auki mitä sitä nyt loppujen lopuksi tehdään.

Omia luonnoksia ei ole tällä viikolla suuremmin ehtinyt tekemään (paitsi perjantaina, mutta siitä lisää myöhemmin). Vaikka toisaalta, on minulla jo näin äkkiä laskettuna viisi kohtuullisen käyttökelpoista luonnosta, joista pitäisi nyt karsia ja päättää se yksi paras, ja alkaa keskittyä siihen. Oli vähän puhetta, että jos niitä ensiviikon aikana ehtisi katsoa Lean kanssam niin vähän tietäisi mitä kannattaa lähteä työstämään.
Perjantaista siis, ne tulevat nyt sitten jatkossa olemaan päiviä, jolloin minulla on aikaa keskittyä tämän näyttötyön tekemiseen, koska silloin ei ole kuviksen tunteja kuin lukiolaisilla aamulla, ja loput päivästä olen luokassa itsekseni, koska ohjaajanikin lähtee sitten aikaisin.

Tähän laitan yhden kuvan eräästä luonnoksesta, johon olen kovasti tykästynyt, mutta viimeisimmän älynväläyksen johdosta, se saattaa jäädä käyttämättä..
Mitäs sanotte?
Pitää sitten laittaa myös kuva, kun teimme siskon kanssa viimeviikolla muffinsseja (tai kuppikakkuja kuten nytktään sanotaan..)
Ja onnistuivatkin yllättävän hyvin ^^
Ja koska en ole laittanut rakkaasta Hugo kissastani kuvia niin tässä yksi sellainenkin:
Mokoma haukotteli kesken kaiken
Näihin kuviin näihin tunnelmiin ja ensiviikkoon

4 kommenttia:

  1. pikkasenko on makia toi luonnos!

    VastaaPoista
  2. hieno tuo luonnos! :) ainiin ja..................






    http://normaali.net/wordstress/wp-content/uploads/2011/03/soinifffuuu.jpg Minä päätän puheenvuoroni tähän. :-----------) t. arvaa kuka ei jaksa kirjautua tililleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi elämänköyhä :DD
      Ei voi vieläkin naurattaa toi!!

      Poista