tiistai 18. lokakuuta 2011

Nightwish

Tarja e ole enää Nightwishin laulaja. Olin sivuuttanut asian taas aika pitkän aikaa. Asia sattui palaamaan mieleeni kun radiossa soi tänä aamuna Bye Bye Beautiful.

Syy siihen että moisesta pitää blogiin asti kirjoittaa on se, että mieleeni palasi myös kuinka Nightwishin laulajan vaihdoksen aikana asiaa ajateltiin jatkuvasti, eikä koko touhua saanut hyväksyä, Tarjaa ei pitänyt voida korvata. Nykyään asia on jo toisin, oli jo kauan aikaa sitten. Kohun laskemiseen ei mennyt montaakaan viikkoa.
Mutta muistan kuinka lehdissä otsikot kirkuivat kun Hollopainen oli sannut:
"Tarja voidaan korvata."
Tarjaa ei pitänyt voida korvata. Ei meidän mielestä. Ei Nightwish olisi enää sama kuin ennen.

Vaan miten on nyt? Kuka sen vielä muistaa? Vieläkö ihmiset muistaa julkisesti kaivata Tarjaa ja hänen hienoa(ooppera) ääntään joka oli osa syy siihen, että Nightwish erottui massasta kunnolla?
Vaan eipä siinä, sen verran mitä nyt olen Radio Rockia kuunnellut, niin ei siellä kovin tiuhaan tämä ns. uusi Nightwish soi, enemmän se on tätä Tarjan aikaista settiä.

Kumpi näistä sitten on parempi? Oman mielipiteeni voitte päätellä tekstin sävystä, mutta ei tämä 'uudempikaan' huono ole, sitä en voi kiistää.

Kokeilin siis yleisen mielipiteen saadakseni YouTubessa yksinkertaista hakua: Nightwish, lajittelu perusteena näyttökerrat. Tällainen top 5 tuli:
  1. Amaranth (uudempi Nightwish) 51 939 481 näkijää
  2. Bye Bye Beautiful (uudempi) 33 416 820 näkijää
  3. Nemo (vanhempi Nightwish) 18 249 669 näkijää
  4. Over The Hills And Far Away (vanhempi) 14 286 530 näkijää
  5. Wishmaster - The Misheard Lrics (vanhempi) 11 170 235 näkijää
Eli näyttäkerrat puhuvat minua vastaan, mutta kannatan edelleen Tarjaa. Omaa mielipidettänne saatte pohtia samalla kun kuuntelette noiden linkkien kipaleita.

ItseRakkaudella Kana-chan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti